Tytölle talvipipo


Olen rakastunut virkkaukseen ihan todenteolla, tässä viimeisen vuoden aikana on valmistunut esimerkiksi monen monta pipoa sekä tossuja. Tänään sitten jatkoin keskeneräistä talvipipoa, jonka tekemisen aloitin hmmmmm, en edes muista.. :D Joten sen olikin jo aika valmistua. Pipon tekeminen töksähti paikalleen tajutessani, että eihän meillä ollut fleece-kangasta, enkä muistanut sitä kangaskaupoilla käydessä edes etsiä. Yhtenä päivänä tuli mieleen, että hetkinen, meillähän on monta pussillista käytettyjä lastenvaatteita, joita on sukulaisilta joskus saatu. Ja siellä yhdessä pussissahan oli valkea vauvan fleece-viltti (ei ehtinyt olla meillä käytössä), jonka sitten sain vuorikankaaksi virkattuun pipoon! Kätevää!



Tällainen siitä tuli:





Itse pipon virkkaus oli helppoa minulle, mutta hankalaa meinasi olla kiinnittää vuori paikalleen. Onneksi kuitenkin sain sen siihen asettumaan ja surruttelin osan siitä kiinni ompelukoneella ja loput käsin ompelemalla. Oli aika iso urakka, mutta se kannatti. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Ja nyt on ainakin meidän neidillä lämmin (ja itsetehty) pipo talveksi. 

Lankana käytin valkeaa ja vaaleanpunaista Novita Hile-lankaa ja koukkua nro 4,5. Silmät, nenä ja viikset on Novita Miamia ja käytin niihin koukkua nro 2,5-0.




Iitu

Kommentit

Lähetä kommentti